Eutanasia ja tuhkauspalvelut
Lemmikki on monelle perheenjäsen ja rakas ystävä joka tuo iloa, lohtua ja seuraa elämän eri vaiheissa. Kun lemmikin terveys heikkenee eikä parantavaa hoitoa enää ole, on eutanasia viimeinen palvelus uskolliselle ystävälle.
Eutanasialla annetaan eläimelle mahdollisuus lähteä rauhallisesti ja kivuitta, tutun ihmisen läsnä ollessa.

Lemmikin eutanasia ja tuhkaus – arvokkaat jäähyväiset rakkaalle ystävälle
Eutanasia toteutetaan eläinlääkärin toimesta. Lemmikki saa ensin rauhoittavan esilääkityksen, jota seuraa syvempi nukutus. Lopullinen elintoiminnot lamauttava lääkitys annetaan vasta, kun eläin on täysin tiedottomassa tilassa.
Toimenpide on kivuton, ja lemmikki voi siirtyä pois levollisesti, ilman kärsimystä. Omistajalla on mahdollisuus olla mukana koko ajan, tai hän saa valita hyvästelyyn sopivan hetken ennen eutanasiaa.
Tarjoamme tuhkauspalvelun yhteistyössä Suomen Eläintuhkaus Oy:n kanssa.
Vaihtoehtoina ovat yksilö- tai yhteistuhkaus. Yksilötuhkauksessa lemmikin tuhkat palautetaan omistajalle hänen valitsemassaan uurnassa. Uurnan voi säilyttää kotona, haudata tai sirotella haluamaansa paikkaan – esimerkiksi metsään tai puutarhaan, jossa lemmikki viihtyi.
Yhteistuhkatut lemmikit haudataan Lehtolaan, tähän tarkoitukseen varatulle metsäalueelle, josta on mahdollista myös ostaa hautapaikka lemmikille. Tuhkauksen yhteydessä on myös mahdollisuus tilata muistoesineitä ja hautakivi.
Voit tutustua uurniin, muistoesineisiin sekä hautakiviin täällä.
