Hammasmurtumat ja kiillevauriot

Murtuneen hampaan hoito riippuu vaurion laajuudesta

Ei-kompli­soi­tu­neek­si hammas­mur­tu­mak­si kutsu­taan murtu­maa, jossa hampaan ydin ei ole paljas­tu­nut, mutta hammas­luu on. Usein tällai­sis­sa murtu­mis­sa on terä­viä reuno­ja, jotka altis­ta­vat uusil­le murtu­mil­le ja voivat aiheut­taa pehmyt­ku­dos­vau­rioi­ta suus­sa. Hammasta saat­taa myös vihloa, kun hammas­luu paljas­tuu kiil­teen alta.

Jos rönt­gen­ku­vis­sa ei havai­ta tuleh­dus­muu­tok­sia, hampaan murtu­ma­lin­ja voidaan hioa pyöreäm­mäk­si ja pinnoit­taa kiil­le­si­dos­muo­vil­la. Pinnoitetut hampaat suosi­tel­laan kont­rol­loi­maan rönt­gen­ku­vil­la vuosit­tain.

Komplisoituneessa hammas­mur­tu­mas­sa hampaan ydin on paljas­tu­nut. Tällöin baktee­reil­la on avoin reit­ti hampaan kaut­ta leuka­luu­hun ja veren­kier­toon. Lisäksi tällai­nen hammas on kipeä. Komplisoitunut hammas­mur­tu­ma tulee ehdot­to­mas­ti hoitaa. Hoitovaihtoehtoja ovat joko hampaan pois­to tai juuri­hoi­to.

Kiillevauriot pysy­vis­sä hampais­sa altis­ta­vat baktee­rien pääsyl­le hampaan sisään ja siten tuleh­duk­sel­le. Kiillevauriot kannat­taa pinnoit­taa ja/tai paika­ta.